2012

Ilmoittautuminen lapaskuuhun alkaa piakkoin, pysykää kuulolla :).

29. marraskuuta 2009

Marraskuu

Meinasin kirjoittaa teille viikonlopun alkajaisiksi vielä pienen kannustuspuheen lapaskuun loppukiriksi, mutta enpäs sitten kirjoittanutkaan. Syystä että...

Meillä on ollut hyvin erikoinen syksy ja marraskuu. Läheisen sukulaisen vakava sairaskohtaus noin kuukausi sitten laittoi elämän kuviot monella tavalla sekaisin. Arkeen tuli monia uusia, aikaavieviä asioita ja monenlaisia järjestelyjä. Sairaalakäyntejä, puhelinsoittoja, asianosaisten voinnista ja jaksamisesta huolehtimista, välillä melkein vuorokauden ympäri. Moni on vastaavaa kokenut, joten voitte kuvitella tilanteen.

Tuosta vakavasta sairastumisesta ja leikkauksesta toipuminen pääsi jo hyvään vauhtiin, siitä olemme jo ehtineet iloita. Tämän viikonlopun alkajaisiksi saimme kuitenkin todellisen suruviestin. Eräs toinen sukulainen menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen. Tänä vuonna vietämmekin adventinaikaa hautajaisjärjestelyjen merkeissä.
Onneksi valopilkkuna harmaudessa on pienen tulevan kummitytön, veljentyttären kastejuhla.


Joka tapauksessa näistä henkilökohtaisista syistä johtuen mulla ei ole ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuutta tämän tempauksen kunnolliseen emännöimiseen. Olen kovasti pahoillani siitä, että oma osuuteni emäntänä on ollut näin huonolla tolalla!
Vaikken tietyistä yksitysasioista tykkääkään täällä netissä kertoa, tunnen olevani edes jonkinlaisen "selityksen velkaa" tästä emännöimättömyydestäni.



Onneksi te muut olette sentään olleet ahkeria ja omatoimisia omilla tahoillanne! Olen todella iloinen jokaisesta tempauksessa mukana olleesta ja jokaisesta valmistuneesta lapasparista. Hienoa, että niin monenlaisia erilaisia kivoja, hienoja, kekseliäitä lapasmalleja on toteutettu! Mahtavaa, että niistä voi taas ammentaa uusia ideoita seuraaviin lapasprojekteihin.

Muistaakseni lapaskuussa on ennenkin ollut tapana, että keskeneräiset lapaset saa tehdä valmiiksi asti, vaikka virallinen lapaskuu loppuukin huomisiltana. Kun virallisia tilastoja valmistuneiden määrästä ei tänä vuonna edes lasketa, voitte mainiosti neuloa jo aloitetut lapaset ja yhä ilmoitella niistä täällä ainakin ensi viikon ajan. Samoin, jos jotkut lapaset menevät vaikkapa lahjaksi, ettekä uskalla niitä vielä julkaista, voi kuvan laittaa tänne blogiin vaikka joulun jälkeen. Itsellänikin on yhdet lahjalapaset vielä puikoilla.

09valmiit -tunnisteella saa muuten aika hyvän katsauksen tämän vuoden valmistuneisiin tumppuihin, joita on kyllä huikea määrä!


Kiitos kaikille mukanaolosta ja oikein hyvää alkanutta adventinaikaa!

Helmis
.

Ei kommentteja: