2012

Ilmoittautuminen lapaskuuhun alkaa piakkoin, pysykää kuulolla :).

2. joulukuuta 2008

Hervotonta!

Neljäs lapasteluviikko olikin sitten oikea jättipottimegaviikko!
Uskokaa tai älkää, viimeisen viikon aikana valmistui - tai sen aikana raportoitiin valmistuneiksi huikeat 168 ja puoli paria lapasia.

Siis satakuusikymmentäkahdeksan ja puoli!!

Olipas aikamoinen loppukiri. Nyt alkaisin jo melkein epäillä omaa laskupäätäni, mutta koska apuna ovat olleet tunnolliset ja tarkat apuemot, en voi muuta kuin todeta, että onpas ällistyttävää ja kerrassaan mahtavaa!

Toki moni taisi tehdä esimerkiksi huovutettavia tumppuja kuukauden mittaan ja viimeisellä viikolla niitä sitten kimppahuovutettiin ahkerasti. Jokunen ilmoitti koko lapaskuun saldonsa kerralla, siksikin tuo viimeisen viikon lukema on noin huikea. Tiedän, että toistan nyt itseäni, mutta on tämä ihan hurjan ihanaa!

Kommenteista ja loppuraporteista on ollut tosi hauskaa lukea kokemuksia ja tuntemuksia lapaskuun ajalta.
Kiitoksiakin on sadellut ja apuemojen kanssa kiitämme niistä sydämellisesti.
Onnittelut ja kiitokset jokaiselle mukanaolleelle tästä hienosta tempauksesta, on ollut ilo neuloa kanssanne lapasia.

Olisi siinä kuulkaa melkoinen pino hanskoja ja tumppuja, jos nuo kaikki 465,5 kuukauden aikana tehtyä lapasparia laitettaisiin samaan kekoon, vai mitä?!


Tässä neljännen viikon raportit kummastakin alablogista:

Kinnaskoppa, 4. viikon laskentatulos:
rannekkeet 2 paria
patakintaat 10 kpl = 5 paria
pesukintaat 5 kpl = 2,5 paria
huovutetut 10 paria
lapaset 39 paria
siilit 5 paria
hanskat 1 pari
kämmekkäät 15 paria
pötkylät eli kädettimet 1 pari

+ 9 paria lapasia
+ 4 paria huovutettuja
Eli yhteensä: 80,5 + 13 paria = 93 ja puoli paria!!!

Koko kuukauden saldo Kinnaskopassa nousi tällä loppukirillä 215,5 pariin.


***
Tumpputupa, viikko 4:

22 paria lapasia
19 paria huovutettuja
19 paria lasten lapasia
6 paria palmikkolapasia
3 paria kirjoneuleisia
3 paria kämmekkäitä
1 lovikat
1 tuplalapaset
1 vauvalapaset
vko 4: 75 paria
Kaikenkaikkiaan tuvassa valmistettiin - joka viikko lisääntyvällä vauhdilla - yhteensä 249 paria tumppuja ym.

***



Hiukkasen haikein mielin totean lapaskuun päättyneeksi tältä vuodelta. Ensi vuonna otetaan varmaan uudestaan, on tämä niin hauskaa! Sitä paitsi lapastelu taitaa täällä meidän huushollissa vielä jatkuakin, kun niiiiin monta ihanaa lapasmallia jäi vielä tekemättäkin. (Ja pukinkontti kaipailee vielä jotain täytettä sisuksiinsa :D!)

Arvontaakaan en ole unohtanut :).
Marelo ja allekirjoittanut ovat luvanneet lahjoittaa yhdet voitot osallistujien kesken arvottaviksi. Suoritan arvonnan kyllä mahdollisimman pian ja ilmoitan sitten voittajat. Nyt täytyy kyllä hetki vielä sulatella tuota uskomatonta viikkolapasmäärää :).


Kiitos kaikille mukanaolosta ja apuemoille oikein iso halaus avusta ja vaivannäöstä!!
Päälapanen :)

1 kommentti:

Matleena kirjoitti...

Hyvä me!!! Upea, hieno lopputulos! Vielä kerran suuret kiitokset emoille!