2012

Ilmoittautuminen lapaskuuhun alkaa piakkoin, pysykää kuulolla :).

24. lokakuuta 2007

Olisko lapasille tarvetta?

Justiinsa viime vuonna näihin aikoihin oli kiljuva tarvis lapasille ja nyt niitä tarvittais taas. Alkaisko joku lapastelemaan mun kanssa, kun tuntuu, että muuten en saa kunnon lapasteluvaihdetta päälle? Etenkin huopaslapaspaja on ihan jumissa.

Tällä kertaa homma toimii varmaan juoheammin täällä ihkaomassa Lapastelublogissa, saavat kaikki jutustella omiaan ja kuviakin latailla ehtimisensä mukaan.

Vuodatus on ilmeisesti jotensakin allerginen tälle lapastelulle, koska viime vuonna juuri marraskuussa kommentoinnit ja julkaisut oli aivan ihme hässäkässä, muistatteko. Tänään se sitten tapahtui taas. Mun lapastelutoiveeni heivautui blogitaivaan tuuliin ja nyt ei koko blogiin pääse edes lukemaan. Voihan vietävä :(.
No, viimevuodesta viisastuneena olin jo muutenkin hipsinyt tänne Bloggerin puolelle.

Jos haluat mukaan lapastelemaan, voit ilmoittautua kommentoimalla tähän postaukseen ja jättämällä tiedoksi nimimerkkisi sekä toimivan sähköpostiosoitteen. Lisäksi kannattaa laittaa blogin osoite, ken sellaisen omistaa.

Voit myös lähettää em. tietosi sähköpostiosoitteeseen helminalle_4 (ät) hotmail piste com (poista välilyönnit ja sulkeet) mikäli et halua niiden näkyvän julkisesti täällä. Poistan ilmoittautumistiedot kylläkin kommenteista sitä mukaa, kun kutsut etenevät.

Minä lähetän kutsuja tänne blogiin aina kun kerkiän ja sen jälkeen sana on vapaa kuin myös puikot sekä koukut!!

Lupaan lahjoittaa yhden lanka-aiheisen palkinnon, joka arvotaan osallistujien kesken lapastelun lopuksi. Muitakin palkintoja saa lahjoittaa, toki :).

Tervetuloa mukaan lapastelemaan!!

77 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

Lape kirjoitti...

Outi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Talsu kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Hanna kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
teisa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

-sanna- kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Pinja kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
M kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Leena kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Pia Nore kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Miriva kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Katja kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
i_k kirjoitti...

Pilvi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
MeRzU kirjoitti...

Tui kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Taija K kirjoitti...

Sanni kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
mintsu kirjoitti...

tsikko kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Kate kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
AnneM kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
iso gnu kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Nasu kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
TuuliS kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Maria D kirjoitti...

-S kirjoitti...

berlinBat kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Koukkuhelmi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Sipi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
R kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Johku kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Stricker kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Helmis kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
AURINKOKISSA kirjoitti...